Sitoumukset ja linjaukset

Sitoumukset ja linjaukset

Asiakkaat ja asiakkaiden tarpeet ovat United Bankersin toiminnan ytimessä. United Bankers toimii vastuullisesti niin talouden, ympäristön kuin yhteiskunnan kannalta ja edistää yritysvastuun toteutumista sekä omassa toiminnassaan että sijoituksissaan.

 

Toimintaamme ohjaavat yhtiön arvojen lisäksi kansainväliset sitoumukset ja hyvät käytännöt sekä finanssialan sääntely. Keskeiset vastuullisuutta ohjaavat periaatteet ja sitoumukset on koottu United Bankersin Eettisiin toimintaperiaatteisiin (Code of Conduct) ja Vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

 

United Bankers on vuodesta 2012 lähtien sitoutunut noudattamaan toiminnassaan YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteita (UN PRI). Vuodesta 2021 arvioimme toimintamme ilmastoriskejä kansainvälisen Task Force on Climate-related Financial Disclosures (TCFD) -ohjeiston mukaan. Vuonna 2022 sitouduimme kunnioittamaan toiminnassamme ihmisoikeuksia YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden (UNGP) mukaisesti.

 

Lisäksi pyrimme edistämään vastuullisuutta myös alan järjestöjen ja aloitteiden kautta ja olemme mukana FINSIF ry:n, Finanssiala ry:n ja Pääomasijoittajat ry:n toiminnassa.