Historia

Historia

Edelläkävijän rooli vaatii kokemuksen tuomaa rohkeutta

Kun Johan Linder ja Rasmus Finnilä päättivät vuoden 1986 lopussa perustaa United Bankers -nimisen yrityksen, he tuskin osasivat aavistaa, miltä yhtiö näyttäisi 35 vuotta myöhemmin. Matkan varrella on ehtinyt tapahtua paljon. Maailma on muuttunut ja UB sen mukana.

 

Vuonna 2022 juhlistimme United Bankersin 35 vuoden toimintahistoriaa, joka alkoi arvopaperinvälityksestä Helsingin pörssissä vuonna 1987. Tänä päivänä United Bankers on pörssilistattu varainhoidon ja pääomamarkkinoiden ammattilainen, jolla on valtavirrasta erottuva tuote- ja palvelutarjonta. Yhtiötä on rakennettu määrätietoisesti läpi vaihtelevien markkinatilanteiden. Menestyksen saavuttaminen ja voimakas kasvu ovat vaatineet rohkeutta, sitoutumista ja vahvaa joukkuehenkeä.

1986

United Bankers perustetaan.

UB:n konttori on sijainnut lähes koko toimintahistoriansa ajan Helsingin ydinkeskustassa, 1899 valmistuneessa Tallbergin talossa.

1987

Arvopapereiden välitystoiminta aloitetaan Helsingin pörssissä.
Työntekijöitä on aluksi kuusi.

1988

Rahamarkkinat vapautuvat.

UB saavuttaa Helsingin pörssissä 4,5 prosentin markkinaosuuden.

1995

UB ostaa varainhoitoyritys Kariluoto & Lehti Omaisuudenhoitopalvelut Oy:n. Varainhoidossa korostetaan asiakkaan tavoitteisiin perustuvaa yksilöllistä salkunhoitoa. Tänä päivänä varainhoito on UB:n suurin liiketoimintasegmentti.

UB:n työntekijöitä 1990-luvun lopulla

2000

Teknologiayhtiöiden kurssit nousevat huippuunsa ja pörssivuosi on vilkas. UB tekee siihenastisen historiansa parhaan tuloksen.
Tuleva toimitusjohtaja Patrick Anderson aloittaa UB:lla meklarina.
Työntekijöitä on hieman yli 20.

2001

WTC-terrori-iskut järkyttävät maailmaa. New Yorkissa pörssit ovat suljettuina viikon.

2004

UB lanseeraa ensimmäisen pääomaturvatun indeksilainan.

2006

UB:n ensimmäinen oma rahasto perustetaan.

2007

UB järjestää uudelleen omistusrakenteensa ja aloittaa kasvustrategian. UB Rahastoyhtiö Oy perustetaan vastaamaan UB:n rahastojen hallinnoinnista ja liiketoiminnan kehittämisestä. UB:lla on nyt kolme tytäryhtiötä: UB Securities, UB Omaisuudenhoito ja UB Rahastoyhtiö.

Työntekijöitä on 32.

2007 Patrick Anderson nimitetään UB:n toimitusjohtajaksi.

2008

UB jatkaa kasvustrategian toteuttamista ja investoi kasvuun. UB Securities perustaa tytäryhtiön Lontooseen.
Lehman Brothersin konkurssi käynnistää finanssikriisin.
UB:n korkoviikot saavuttavat suuren suosion.
Ensimmäiset UB:n Metsäobligaatiot lanseerataan.

2009

Vuoden suosituimpia tuotteita ovat M-Real-obligaatiot, joissa saavutetaan parhaimmillaan 40 prosentin vuosituotto.

2010

Voimakkaan kasvun vuosi: liikevaihto kasvaa lähes 50 prosenttia ja liikevoitto liki tuplaantuu.
Työntekijöitä on 59.

2011

UB myy UB Securitiesin Lontoon liiketoiminnan. Pääomamarkkinapalveluihin keskittyvä liiketoiminta käynnistyy.

UB:n rahastoliiketoiminta vahvistuu merkittävästi, kun UB ostaa Aventum Rahastoyhtiö Oy:n liiketoiminnan. Yhdistyminen toteutuu vuoden 2012 alussa. Sen myötä myös reaaliomaisuussijoitukset tulevat osaksi UB:n strategiaa.

REIT- ja Infra-rahastot luovat perustan reaaliomaisuuteen keskittyvälle varainhoidolle.

Perinteisiä infrastruktuuriliiketoimintoja ovat sähköntuotanto ja -jakelu, kaasunjakelu, vesihuolto, satamat, lentokentät ja tietulliyhtiöt.

2012

Hallinnoitavien varojen määrä ylittää miljardin euron rajan.

Työntekijöitä on 74.

2014

UB listataan Nasdaq Helsingin First North -markkinapaikalle.

UB hankkii enemmistön metsäomaisuuteen sijoittaviin pääomarahastoihin erikoistuneesta Nordic Forest Management Oy:stä. Se toimii lähtölaukauksena UB:n metsärahastoliiketoiminnalle.

Työntekijöitä on 80.

UB listautui First North -markkinapaikalle 24.11.2014.

2015

Kasvua haetaan kansainvälistymisestä, ja UB Omaisuudenhoidon sivuliikkeen toiminta käynnistyy Tukholmassa. Myös Turussa avataan toimipiste.

Suomalaiseen metsään sijoittava Erikoissijoitusrahasto UB Metsä aloittaa toimintansa. UB profiloituu entistä selvemmin reaaliomaisuussijoittamisen asiantuntijaksi.

2016

Liike- ja toimitilakiinteistöihin laajasti koko Pohjoismaiden alueella sijoittava Erikoissijoitusrahasto UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt perustetaan.

UB Omaisuudenhoito Oy ostaa POP Pankkien sijoituspalveluyhtiön Optium Oy:n ja yhteistyön kehittäminen POP Pankkien kanssa alkaa.

Hallinnoitavien varojen määrä kohoaa kahteen miljardiin euroon.

Henkilöstön määrä ylittää sata henkeä.

2017

UB tekee historiansa suurimman yrityskaupan hankkimalla Suomen Pankkiiriliikkeen koko osakekannan. Yhdistyminen vahvistuu tammikuussa 2018. Yritysoston kautta UB saa liiketoimintaansa lisää jakeluvoimaa.

2018

Laajasti Suomen kiinteistömarkkinoille sijoittava Erikoissijoitusrahasto UB Suomi Kiinteistöt perustetaan täydentämään UB:n reaaliomaisuusrahastojen valikoimaa.

KJK Capitalin varainhoitoliiketoiminnan hankinta tukee instituutiovarainhoidon kasvua.

2019

UB:n henkilöstö- ja asiamiesannit merkitään 3,1-kertaisesti. Henkilöstöantiin osallistui noin 58 prosenttia ja sidonnaisasiamiesantiin noin 67 prosenttia merkintään oikeutetuista.

UB siirtyy IFRS-raportointiin osana pörssilistalle siirtymiseen liittyviä valmisteluja.

Hallinnoitavat varat ylittävät kolmen miljardin euron rajan.

Sitoutuneet työntekijät ovat UB:n menestyksen taustalla. Henkilöstöstä yli 60 prosenttia on myös yhtiön osakkeenomistajia.

2020

UB jättää hakemuksen pörssilistalle siirtymiseksi. Kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkaa Nasdaq Helsingin pörssilistalla 18.6.2020.

Eurooppalainen vakuutusalan konserni ostaa UB:n ensimmäisen metsäkiinteistöihin sijoittavan pääomarahaston UB Nordic Forest Fund I Ky:n metsäomaisuuden noin 73 miljoonalla eurolla.

Siirtyminen Helsingin pörssilistalle 2020 oli tärkeä askel yhtiön kehityspolulla.

2021

UB:n ensimmäinen tekoälyä hyödyntävä rahasto UB Eurooppa AI aloittaa toimintansa.

Uusi globaalisti metsäsektorin arvoketjuun sijoittava Erikoissijoitusrahasto UB Metsä Global perustetaan.

UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt myy seitsemän kiinteistön kokonaisuuden Norjaan noin 100 miljoonalla eurolla.

Hallinnoitavien varojen määrä ylitti miljardin euron rajan vuonna 2012. Sen jälkeen vauhti on kiihtynyt selvästi. Vuoden 2021 lopussa hallinnoitavien varojen määrä kohosi 4,8 miljardiin euroon.